Terveisiä viestintäosastolta!
Ainutlaatuinen, moderni, innovatiivinen, jännittävä, kutsuva, haastava, tyylikäs, ympäristöystävällinen, vihreä, asiakasystävällinen ja esteetön. Nämä ominaisuudet muodostavat unelmien työkalupakin tiedotuksesta ja viestinnästä vastaavalle henkilölle.
Meille Viking Linen ulkoisesta viestinnästä vastaaville unelma kävi toteen 2. joulukuuta 2010, kun uuden laivan tilaus STX:n Turun telakalta varmistui. Asiaa paransi entisestään tieto, että kyseessä olisi ainutlaatuinen alus, joka poikkeaisi kaikista vastaavista laivoista maailmassa. Jo vuosia harjoittamamme proaktiivinen työ sai täysin uudet ulottuvuudet ja horisontissa alkoi siintää uusia mahdollisuuksia ja paljon mielenkiintoisia haasteita.
Nyt olemme päässeet projektin keskivaiheille ja matka on ollut erittäin hauska ja haastava. Olemme jo saavuttaneet kaksi tärkeää etappia, nimittäin tuotannon aloitus ja kölin lasku. Seuraava askel on vesillelasku elokuussa, jolloin Grace pääsee ensi kertaa kellumaan altaassa.
Kevään aikana kiersimme kertomassa Viking Gracesta erilaisissa tilaisuuksissa. Aloitimme Helsingissä MATKA 2012 -messuilla, joita seurasivat TUR-messut Göteborgissa ja ITB-messut Berliinissä. Heinäkuussa suuntaamme vielä Gotlantiin Almedagsveckan-tapahtumaan.
Moni on kysellyt lisätietoja uudesta laivasta ja kansainvälisen median kiinnostus on ylittänyt kaikki odotuksemme. Olemme saaneet erityisen paljon kyselyitä laivan suunnittelusta ja sisustuksesta sekä laivan käyttämästä LNG-polttoaineesta (nesteytetty maakaasu). Suurta mielenkiintoa lisää varmasti dSign Vertti Kivi & Co -sisustusarkkitehtitoimiston hyvä maine sekä EU:n uusi rikkidirektiivi, joka astuu voimaan 2015.
Viking Gracen omat verkkosivut on ollut tehokas ja jännittävä apuväline viestinnässä, kuten myös aluksen Facebook-sivut, joilla ihmiset ovat käyneet ahkerasti kommentoimassa. On ilahduttavaa saada asiakkaat – sekä nykyiset että uudet – mukaan hankkeeseen näin varhaisessa vaiheessa interaktiivisilla viestintävälineillä.
Tiedotamme jatkossakin kaikista Viking Gracen hienoista ominaisuuksista ja odotamme malttamattomina pääsevämme kertomaan laivan uusista ravintolakonsepteista, viihdetarjonnasta ja ainutlaatuisesta tax-free-myymälästä! Toivottavasti tapaamme aluksella tammikuussa!
Johanna Boijer-Svahnström
Viestintäpäällikkö, Viking Line Abp



Aikajana



Kommentit